Yhdenvertaisuus
On itsestään selvää, että lasten ja oppilaiden tulisi voida tuntea olonsa turvalliseksi esikoulussa ja koulussa.
Sundsvallin kunta asettaa syrjintää, kiusaamista ja loukkaavaa kohtelua ehkäisevän työn etualalle. Tärkeä osa tätä työtä on yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka kaikki koulut ja esikoulut laativat vuosittain.
Suunnitelma loukkaavan kohtelun estämiseksi
Suunnitelma loukkaavan kohtelun ehkäisemiseksi perustuu järjestelmälliseen laadunvarmistukseen. Koululain 6. luvun 8. § mukaan koulun päämiehellä on velvollisuus vuosittain laatia suunnitelma siitä, miten loukkaavaa kohtelua aiotaan ehkäistä. Kiusaamisen ja syrjinnnän ehkäisemisestä säädellään puolestaan syrjintälaissa (Diskrimineringslagen), jossa tammikuusta 2015 lähtien myös helppopääsyisyyden puutteellisuus määritellään syrjinnäksi.
Suunnitelman lähtökohtana on turvallisuuden ja viihtyvyyden kartoitus sekä syrjinnän, kiusaamisen ja loukkaavan kohtelun ilmeneminen. Suunnitelman tulisi kuvata konkreettisia toimenpiteitä, arvioida meneillään olevia työpanoksia sekä sisältää yhteenvedon kuluneen vuoden työtuloksista. Lisäksi sen tulisi Kouluviraston mukaan sisältää tietoa akuuttitilanteissa sovellettavista käytännöistä ja siitä, miten lapset ja oppilaat ovat osallistuneet työhön.
Sundsvallin kunnan kaikki esikoulut ja koulut lähettävät suunnitelmansa yhteiseen viranomaisen postilaatikkoon, jossa ne rekisteröidään diaariin.
Kysy lisätietoja rehtorilta
Lisätietoja yllä olevista suunnitelmista antaa huoltajille esikoulun, peruskoulun tai lukion rehtori.