Ajankohtaista tietoa esikoulusta ja koulusta
Täältä löydät ajankohtaista tietoa esikoulusta, koulusta sekä koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
Jos lapsesi on syntynyt tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana ja hänellä oli paikka kunnallisessa esikoulussa, pedagogisessa hoidossa tai aamu- ja iltapäivätoiminnassa vuoden 2022 aikana, olet ehkä saanut laskun siksi, että olet maksanut kyseisenä vuonna liian vähän.
Olemme huomioineet, että laskuissa ylimpänä ikävä kyllä lukee 2021, vaikka laskut koskevat vuoden 2022 maksutarkistusta. Laskussa alempana olevassa erittelyssä vuosiluku on oikea. Pahoittelemme tätä.
Lue lisää sivulta maksutarkistus (ruotsiksi)
Lähetä maksutarkistusta koskevat kysymyksesi käsittelijälle sähköisessä palvelussa Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan..
Lapsella on oikeus oleskella aamu- ja iltapäivätoiminnassa jopa kevätlukukauteen saakka sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää 13 vuotta (koululain 14. luvun 7. §).
Jos lapsesi täyttää vuoden 2024 aikana 13 vuotta ja hänellä on paikka aamu- ja iltapäivätoiminnassa, sanoo Sundsvallin kunta irti paikan 14. kesäkuuta. Mikäli lapsi aikoo lopettaa aikaisemmin, on paikka sanottava irti sähköisessä palvelussa E-tjänst förskola/fritidshem (alla).
Irtisanomisaika on kuukausi siitä laskien, kun Lapsi- ja koulutuskonttori on vastaanottanut irtisanomisen. Muista, että maksu peritään myös irtisanomisaikana riippumatta siitä, käykö lapsi toiminnassa vai ei.
Jos lapsellasi on tarve olla aamu- ja iltapäivätoiminnassa kevätlukukauden päättymisen jälkeen, on huoltajan otettava yhteyttä Henkilö- ja työmarkkinahallinnon vastaanottoryhmään (Individ och arbetsmarknadsförvaltningen - IAF) numerossa 060-19 25 50.
Lue lisää LSS-toimenpiteistä täällä (ruotsiksi)
Kotitalouksien kuukausittainen tulokatto on vuonna 2024 on 56 250 kruunua.
Lue lisää sivulta esikoulun, pedagogisen hoivan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut (ruotsiksi).
Yleinen esikoulu koskee kaikkia, vuosina 2020, 2019 ja 2018 syntyneitä lapsia. Sen perusteella jokaisella lapsella on oikeus olla maksutta esikoulussa 15 tuntia viikossa, tai 525 tuntia per vuosi.
Jos yleiseen esikouluun oikeutetulla lapsella ei ole esikoulupaikkaa, lähetämme tietoa yleisestä esikoulusta yhdessä hakkulomakkeen kanssa osoitteeseen, jossa lapsi on kirjoilla.
Lapset, joilla on jo paikka esikoulussa ja jonka vanhempi käy töissä, hakee töitä tai on vanhempainvapaalla, saavat esikoulumaksusta alennuksen, joka vastaa 15 tuntia maksuttomaa esikoulua syyslukukaudesta 2024 alkaen.
Hakemus voidaan tehdä alla olevassa sähköisessä palvelussa. Huomaa, ettei sinulle voida taata paikkaa toivomastasi esikoulusta.
Esikoulua koskevat lomasäännöt
Haluamme muistuttaa vanhempia lomia koskevista säännöistä:
- Lapset ovat vapaalla silloin kuin huoltajatkin ovat vapaalla tai lomalla.
- Jos toinen huoltajista ei ole työssä, esimerkiksi vanhempainvapaalla, ja toinen huoltajista on kesälomalla on lapsella oltava lomaa.
- On tärkeää, että ilmoitat esikouluun milloin lapsesi on lomien ja pyhien aikana läsnä.
- Älä ilmoita läsnäoloa esikouluun "varmuuden vuoksi'. Henkilökuntamäärä suunnitellaan sen perusteella, kuinka monta lasta toimintaan on ilmoitettu.
- Jos huoltaja joutuu keskeyttämään lomansa ja palaamaan työhön, on hänellä oikeus viedä lapsi hoivaan. Ilmoita muutoksesta esikouluun niin pian kuin mahdollista.
- Pidä lapsesi oleskelulukujärjestys Vklassissa päivitettynä ja ilmoita mahdollisista muutoksista niin pian kuin mahdollista. Se on välttämätöntä, jotta voisimme ylläpitää miehityksen esikoulussa oikealla tasolla.
Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat lomasäännöt
Haluamme muistuttaa vanhempia lomia koskevista säännöistä:
- Lapset ovat vapaalla silloin kuin huoltajatkin ovat vapaalla tai lomalla.
- Jos toinen huoltajista ei ole työssä, esimerkiksi vanhempainvapaalla, ja toinen huoltajista on kesälomalla on lapsella oltava lomaa.
- On tärkeää, että ilmoitat aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjälle, milloin lapsesi on lomien ja pyhien aikana läsnä.
- Älä ilmoita läsnäolosta aamu- ja iltapäivätoiminnalle "varmuuden vuoksi'. Henkilökuntamäärä suunnitellaan sen perusteella, kuinka monta lasta toimintaan on ilmoitettu.
- Jos huoltaja joutuu keskeyttämään lomansa ja palaamaan työhön, on hänellä oikeus viedä lapsi hoivaan. Ilmoita muutoksesta esikouluun niin pian kuin mahdollista.
- Pidä lapsesi oleskelulukujärjestys Vklassissa päivitettynä ja ilmoita mahdollisista muutoksista niin pian kuin mahdollista. Se on välttämätöntä, jotta voisimme ylläpitää aamu- ja iltapäivätoiminnan miehityksen oikealla tasolla.
- Aamu- ja iltapäivätoiminna aukioloaikoja saatetaan lyhentää.
Digitaalinen henkilöllisyystodistus
Voidaksesi kirjautua Vklassiin, täytyy sinulla olla digitaalinen henkilöllisyystodistus (e-legitimation).
Kirjaudu Vklassiin sähköisen palvelun kautta
Palveluun ei ole mahdollista kirjautua Vklassin kotisivun kautta.
Kirjaudu Vklassiin sovelluksen kautta
Lataa sovellus laitteellesi
- Kirjaudu SSO:hon
- Valitse organisaatio
- Selaa ja valitse "Sundsvalls kommun"
- Paina vaihtoehtoa Sundsvall
- Valitse Medborgare
- Valitse BankID
- Valitse laite, jolla käytät BankID:tä
- Syötä henkilötunnus
- Käynnistä BankID ja kirjaudu sisälle
Lataa kuvalliset käyttöohjeet koneellesi Pdf, 522 kB, avautuu uuteen ikkunaan.
Ellei sovellus toimi, kokeile poistaa ja asentaa sovellus uudelleen.