Hautausavustus
Täydentävä toimeentulotuki hautaukseen.
Voit hakea täydentävää toimeentulotukea hautaukseen, jos kuolinpesässä ei ole varoja hautauskuluihin. Hautausavustusta maksetaan tapahtumakohtaisesti arvioinnin perusteella tavoitteena suoda vainajalle arvokkaat hautajaiset. Hautausavustusta maksetaan sääntömääräisesti korkeintaan puolet perusmäärästä.
Kohtuullisiin hautauskustannuksiin sisältyy
- arkku ja vainajan vaatetus,
- arkun kukkalaite (ei käsin pidettävät kukkakimput),
- kuolinilmoitus,
- kuljetus hautausautolla ruumishuoneelta kirkolle,
- muistiinpano kukista sekä muistokansio,
- hautaustoimiston maksu vaatetus ja ruumiinsiunauksessa läsnä oleva edustaja mukaan lukien,
- polttohautauksessa käytettävä hautauurna,
- kuljetus hautausmaalle Ruotsissa,
- pikkupurtavaa lähimmille surijoille.
Lisätietoja yllä listattujen kustannusten hyväksytyistä enimmäismääristä saat ottamalla yhteyttä Sundsvallin kuntaan. Ennen kuin Sundsvallin kunta voi päättää hautausavustuksesta, on vainajalle laadittava kuolinpesäilmoitus. Kuolinpesän mahdollisista varoista tehtävän selvityksen on oltava valmis ja siitä tulee selvitä, jos vainajalla oli esimerkiksi hautauskustannukset kattava vakuutus, pankkivaroja ja niin edelleen.
Kuolinpesässä kuolinpäivänä ja sen jälkeen olevien varojen tulee ensi sijassa kattaa hautauskustannukset. Se merkitsee, että vainajan varat vähennetään Sundsvallin kunnan hyväksymistä kohtuullisista hautauskustannuksista. Mikäli varat eivät riitä, voidaan erotus maksaa avustuksena.
Avustusta ei normaalitapauksessa makseta, jos vainaja haudataan toisessa maassa.
Lomake lähetetään täytettynä osoitteeseen:
Mottagningsgruppen, Ekonomiskt bistånd, Sundsvalls kommun, 851 85 Sundsvall
Kontakt
Mottagningsgruppen, Ekonomiskt bistånd
Telefon: 060-19 10 60
Adress: Sundsvalls kommun, 851 85 Sundsvall
Öppettider: Vardagar 10-11